2NE1 (lausutaan "to anyone") on nelihenkinen tyttöbändi, joka levy-yhtiönä
on YG Entertainment. Yhtye perustettiin vuonna 2009, ja heidän ensiesiintyminen
oli kappaleella Lollipop, yhdessä Big Bang nimisen yhtyeen kanssa.
Yhtye on debytoinut myös Japanissa. Kun yhtye perustettiin, sen oli
aluksi tarkoitus olla kolmihenkinen, mutta Dara liittyi yhtyeeseen.
Yhtyeen nimen piti olla aluksi "21", mutta sen niminen artisti oli jo olemassa,
ja nimeksi tuli 2NE1. "NE" nimessä tarkoittaa "New Evolution".
Yhtye debytoi singlellä "Fire".
Jäsenet:
CL, virallisesti Lee Chae Rin (이채린) on syntynyt 26. helmikuuta 1991, ja hän on bändin
räppäri. CL syntyi Soulissa, mutta vietti lapsuutensa monissa eri paikoissa.
Hän osaa englantia, ranskaa, japania ja tietysti myös koreaa.
Hän on julkaissut kaksi soolokappaletta, "The baddest female"ja"MTDB".
Gong Min-ji (민지), tunnettu nimellä Minzy syntyi 18. tammikuuta vuonna 1994.
Minzy ja CL ovat julkaisseet yhdessä duoettokappaleen "Please Don't Go".
Hän on syntynyt myös Etelä-Koreassa. Hän on yhtyeen maknae.
Park Bom (박봄), syntyi 24. maaliskuuta 1984 Soulissa, mutta asui myös yhdysvalloissa. Hän on julkaissut kaksi soolo kappaletta "You And I" ja "Don't Cry", vuosina 2009 ja 2011. Bom soittaa selloa ja pianoa ja hänellä on kolme koiraa.
Vielä viimeisenä Sandara Park (박산다라), eli Dara syntyi 12. marraskuuta vuonna 1984,Busanissa, Etelä-Koreassa. Hän on myös näyttelijä ja malli. Hänen pikkuveljensä Cheondung (Park Sang-Hyun) on MBLAQ nimisen yhtyeen entinen jäsen. Dara julkaisi ensimäisen digitaalisen singlensä "Kiss" vuonna 2009.
Got7 (kor. 갓세븐) on eteläkorealainen tanssi- ja lauluyhtye. Hip hop ja R&B vaikutteisen ryhmän loi JYP Entertainment vuonna 2014.Yhtye koostuu seitsemästä jäsenestä: JB, Mark, Jr., Jackson, Youngjae, Bambam ja Yugyeom. JB ja JR muodostivat aiemmin JJ Projectin.
Choi Youngjae (최영재) on ryhmän päälaulaja. Hän on syntynyt 17.syyskuuta 1996. Hän oli viimeinen jäsen, joka otettiin ryhmään. Hän ehti olla traineena (harjoittelijana) vain seitsemän kuukautta.
Park Jinyoung (박진영) ,eli JR (Junior),on ryhmän äitihahmo joka on syntynyt 22.syyskuuta 1994. Hän muodosti JBn kanssa JJ Projectin.
Kim Yugeom (김유겸),on bändin maknae,joka on syntynyt 17. marraskuuta 1997. Hän on pituudeltaan 180cm mikä tekee hänestä porukan pisimmän. Hän erikoistui lukiossa street danceen jossa hän onkin todella taitava.
Im Jaebum, (임재범) eli JB,on Got7 leader.Hän voitti JR kanssa JYP:n järjestämän koelaulutilaisuuden vuonna 2009. Hän on syntynyt 6. tammikuuta 1994.
Bambam, oikealta nimeltään Kunpimook Bhuwakul (กันต์พิมุก ภูวกุล),on Got7 toiseksi nuorin jäsen vaikka hän vaikuttaa maknaelta sillä aegyo loistaa kaikessa mitä hän tekee. Hän on bändin lyhin(170cm), syntynyt 2. toukokuuta 1997 Thaimaassa.
Jackson Wang (王嘉爾),on bändin Kiinassa syntynyt jäsen.Hänen erikoistaitojaan on kamppailulajit ja kaikenlainen temppuilu. Hän on syntynyt 28. maaliskuuta 1994.
Mark Yien Tuan (段宜恩),on bändin päätanssija,joka on syntynyt LAssa Californiassa,joten hän puhuu täydellistä englantia. Hän on syntynyt 4.syyskuuta 1993. Tässä vielä muutama heidän biisi:
Kävimme yhdessä Mein kanssa 11-12.7, anime, manga ja japanin populaari
kulttuuriin keskittyvässä tapahtumassa, Animeconissa. Tapahtuma kesti
kaksi päivää ja olimme siellä molempina päivinä. Tapahtuma järjestettiin Kuopion musiikkikeskuksella, ja paikalla oli n. 3000, animesta, mangasta ja Japanista
ja sen populaari kulttuurista kiinnostunutta osanottajaa,
joista suurin osa oli 15-20 vuotiata, mutta oli siellä isovanhempia ja vanhempia
lasten ja lastenlastensa kanssa. Kuopion katukuvassa näkyi myös paljon
cosplayn harrastajia, ja täytyy kyllä vielä mainita, että oli vaikea eksyä,
kun ei tarvinnut kuin seurata cossaajia, ja löysi varmasti perille!
Minne tahansa torilla katsoitkaan, näit varmasti joukon anime- ja manga-hahmoiksi
pukeutunutta porukkaa. Pukeutuminen cosplay-asuun ei
tietenkään ollut pakollista ja kyllä siellä näki myös niitä joilla ei ollut asua.
Animeconista uutisoitiin myös YLE:n alueellisissa uutisissa.
Ensi vuonna Animecon siirtyy Jyväskylään, sillä musiikkikeskus on remontissa.
Lopuksi vielä kuvia:
Tamahtumassa myytiin mangoja,asusteita, "matkamuistoja", pehmoleluja, ja vaikka mitä!! Oli siellä myös koju jossa myytiin kpop-bändejen fanituotteita, jonne tietysti Mein kanssa ryntäsimme heti ekana :), valitettavasti mukaan ei tarttunut kuin EXO-pinssit, sillä rahat oli jo loppu...
Oli kyllä niin ihana että oli pakko ottaa kuva!!
Musakeskuksen edestä.
Lopuksi pahoittelen vielä huonoa kuvalaatua, koska kuvat on otettu kännykällä,
ja itse en ole mikään maailman paras kuvaaja...
Big Bang tai BIGBANG (kor. 빅뱅) on viisihenkinen eteläkorealainen,
hiphopahtavaa popmusiikkia soittava poikabändi. Big Bang perustettiin
vuonna 2006. Big Bang oli hyvin
aktiivinen vuoteen 2009 asti. Sen jälkeen alkoi ilmestyä ainoastaan
singlejä (pääosin japanilaisia). Albumeissa oli taukoa jopa 2 vuotta ja 3
kuukautta. Vihdoin vuonna 2011 teki comebackin Tonightin kanssa.
Tonight on minialbumi ja sisältää vain 6 kappaletta. Huhtikuussa
ilmestyi Tonightin Special Edition, joka sisälsi 3 uutta kappaletta ja
kappaleita GD&TOP:in, Seungrin ja Taeyangin albumeilta. Sen jälkeen
13.5 ilmestyi myös japanilainen täysipitkä albumi, "Bigbang 2" Se
sisältää mm. singlejä vuosilta 09-10 ja Tonightin kappaleiden
japanilaiset versiot. 29.02.2012 Big Bangilta ilmestyi täysin
korealainen viides minialbumi, nimeltään Alive. Se sisälsi kappaleet
Intro (Alive), Blue, Love Dust, Bad Boy, Ain't No Fun, Fantastic Baby,
sekä Daesungin soolokappale Wings. Sen jälkeen, 6.3.2012 ilmestyi
erikoispainos Alive-albumista, albumi Still Alive. Se sisälsi kappaleet
Still Alive, Monster, Feeling, Fantastic Baby (Special Edition ver.),
Bad Boy (Special Edition ver.), Blue (Special Edition ver.), 빙글빙글
(Bingle Bingle), Ego sekä 사랑 먼지 (Special Edition Ver.) (Love Dust
Special Edition ver.). Ennen Big Bangin comebackia perustettiin yhtye
GD&TOP. Siihen kuuluvat G-Dragon ja T.O.P. Heidän ensimmäinen
albuminsa, High High, ilmestyi joulukuussa 2010. Siitä singlet, High
High, Oh Yeah ja Knock Out menestyivät hyvin Koreassa ja Aasiassa.
GD&TOP:in jälkeen tammikuussa 2011 yhtyeen nuorin, Seungri teki
comebackin. Häneltä ilmestyi minialbumi VVIP, siitä singlet What can I
do ja VVIP. Tämän jälkeen tapahtui vasta Big Bangin varsinainen
comeback. (24.2.11) Bigbangin tunnetuimpia kappaleita ovat mm. Fantastic
Baby, Tonight, Love Song, Haru Haru, Lies ja Lollipop (yhteistyössä 2NE1-
nimisen yhtyeen kanssa.) Big Bang esiintyy pääasiassa koreaksi, mutta
lauluihin on sekoitettu myös englantia, ja suurimmasta osasta
kappaleista on tehty myös japaninkielinen versio. 06.11.2011 Big Bang
voitti MTV European Music Awardsissa Worldwide act palkinnon, joka
jaettiin ensimmäistä kertaa. Big Bang sai yli 58 miljoonaa ääntä ja
voitti mm. Britney Spearsin ja Lenan. Yhtye kuitenkin teki paluun 2015,
julkaistuaan kaksi kappaletta "Bae Bae" sekä "Loser". Heti julkaisuiden
jälkeen (30.4.2015) Bae Bae musiikkivideo on kerännyt parissa päivässä
noin 9 miljoonaa katselukertaa Youtubessa. Samoin Loser keräsi samassa
ajassa katsojia lähes 12 miljoonaa. Bändi esiintyi (come back special)
molemmat kappaleet korealaisessa Inkigayo -ohjelmassa. Heiltä ilmestyi
myös n. kuukauden Loser:in ja Bae Bae:n jälkeen uusi kappale "Bang Bang
Bang".
Jäsenet:
Kang Dae Sung (kor.강대성),tunnetaan myös nimillä D-Lite ja Delight. Hän on toinen bändin päälaulajista,ja on syntynyt 26. huuhtikuuta 1989.
Kwon Ji Yong (kor.권지용),eli G-Dragon,on bändin johtaja,pääräppäri,säveltäjä ja 'Face of the Group'.Hän on syntynyt 18.elokuuta 1988.
Lee Sung Hyun (kor.이승현) tunnetummin Seungri on bändin maknae,joka koreografisoi bändin tansseja. Hänet tunnetaan myös nimellä V.I (Victory). Hän on syntynyt 12.joulukuuta 1990.
Choi Seung Hyun (최승현), tunnetummin T.O.P. (The Official Pimp), on bändin toinen pääräppäri.Hän on syntynyt 4. marraskuuta 1987,ja näin ollen on bändin vanhin jäsen.
Dong Young Bae (동영배),eli Taeyang (태 양),on bändin päälaulaja ja- tanssija. Hänet tunnetaan myös nimellä SoL. Hän on syntynyt 18.toukokuuta.1988.
Entiset jäsenet:
Jang Hyun-Seung (SO-1). Kun Big Bang perustettiin, jäseneksi
valittiin vain G-Dragon, T.O.P, Taeyang ja Daesung. Kaksi muuta jäsentä,
Seungri ja Hyun Seung, kuitenkin tiputettiin ryhmästä, mutta saivat
toisen mahdollisuuden näyttää taitonsa jonka jälkeen Seungri valittiin
ryhmän viidenneksi jäseneksi ja Hyun Seung tiputettiin. Hänelle
annettiin mahdollisuus jäädä vielä harjoittelijaksi YG Entertainmentille, mutta hän päätti lähteä. Hyun Seung on nykyään jäsenenä poikabändissä
B2ST/BEAST Cube Entertainmentilla. Hyun Seung ja Big Bangin jäsenet ovat
kuitenkin vielä hyvissä väleissä.
Tässä vielä loppuun biisi Bigbangin uusimmalta levyltä
BTS tai Bangtan Boys
(kor.방탄소년단, Bangtan Sonyeondan) on eteläkorealainen seitsenhenkinen hip hop
-tyylinen yhtye Big Hit Entertainmentilta. BTS debytoi 13. kesäkuuta
2013 kappaleellaan "No More Dream" julkaisten samalla debyyttialbuminsa 2 Cool 4 Skool,
jonka jälkeen he ovat julkaisseet neljä albumia Korean ja kolme Japanin
markkinoilla. Japanin puolella levy-yhtiönä toimii Pony Canon.
Kim Tae-Hyung (kor:김태형), taiteilijanimeltäänV,on bändin vokalisti. Hän on syntynyt30.joulukuuta 1995.
Min Yoon-Gi (kor:슈가), eliSuga,on yksi bändin räppäreistä. Hän on syntynyt 9.maaliskuuta 1993.
Kim Nam-Joon (kor:김남준) tunnetummin Rap Monster on bändin pääräppäri ja leader.Hän juhlii synttäreitään 12. syyskuuta 1994.
Jeon Jungkook (kor:전정국),eliJungkook, on bändin tärkeä tanssija,vokalisti ja räppäri. Hän on syntynyt 1.syyskuuta 1997, ja onkin bändin maknae.
Kim Seok-Jin (kor:김석진),tutummin vain Jin,on bändin vokalisti joka on syntynyt 4.joulukuuta,ja on bändin vanhin.
Park Jimin (kor:박지민), eliJimin, on bändin päävokalisti ja -tanssija.Hän on syntynyt 13.lokakuuta 1995.
Jung Hoseok (kor:정호석),tutumminJ-Hope,on bändin tärkeä tanssija ja räppäri.Hän on syntynyt 18.helmikuuta 1994.
Boyfriend on vuonna 2011 perustettu Etelä-Korealainen poika bändi johon kuuluu
kuusi jäsentä. Yhtyeen ensimmäinen studio albumi, koreankielinen Janus, ilmestyi
marraskuussa 2012. Yhtyeen levy-yhtiö on Starship Entertainment.
Jäsenet:
Jo Kwangmin ( 조광민 ), taiteilijanimeltään Kwangmin, on yhtyeen pääräppäri.
Hänen kaksoisveljensä Youngmin laulaa myös yhtyeessä. He ovat syntyneet
24. huhtikuuta 1995.
Sitten päästäänkin kaksosista vanhempaan, Jo Youngmin ( 조영민 ), eli Youngmin on veljeään 6 minuuttia vanhempi. Hän saattaa vaikuttaa itserakkaalta, mutta on
oikeasti herkkä ja tuteellinen.
No Minwoo, syntyi 31. heinäkuuta 1995 ja näin ollen hän on yhtyeen maknae.
Hän toimii päätanssijana. Hän on huono kaikissa peleissä,
ja pitää kaksosten riitaannuttamisesta.
Hyunseong, viralliselta nimeltään Shim Hyunseong, on
syntynyt 9. toukokuuta 1993, ja hän on yhtyeen päälaulaja.
Hän on luonteeltaan ujo ja ystävällinen ja huolehtii muista,
erityisesti kaksosista ja Minwoosta.
Bändin leader Kim Donghyun, tutummin Donghyun, viettää
synttäreitään 12. helmikuuta ja hän on syntynyt vuonna 1989.
Hän osaa korean lisäksi englantia ja japania ja
hän on kiinnostunut muodista.
Vielä viimeiseksi Lee Jeongmin, joka syntyi 2. tammikuuta 1994.
Hän katselee itseään paljon peilistä, ja osaa soittaa
pianoa, ja puhuu hyvin englantia.
Super Junior (Hangul: 슈퍼주니어) on korealainen pop-yhtye. Yhtye tunnetaan myös nimillä SJ, Super J., Super Jr., SuJu (Hangul: 슈쥬)(Super JuniOR~!). Yhtyeen perusti SM Entertainment
vuonna 2005, ja se oli aluksi pelkkä projekti, mutta vakiintui
saavuttaessaan paljon suosiota. Yhtyeeseen kuuluu viisitoista jäsentä: Leeteuk
(johtaja), Heechul, Hankyung, Yesung, Kangin, Shindong, Sungmin,
Eunhyuk, Donghae, Siwon, Ryeowook, Kibum, Kyuhyun, Henry ja Zhoumi. Monella jäsenellä on jo entuudestaan ollut
erilaisia uria samaisessa yhtiössä, mutta syystä tai toisesta ne eivät
ole nousseet ihmisten suosioon.Super Junior on voittanut 13 Golden Disk Awards -joita kutsutaan "Korean
Grammyiksi"- palkintoa (mm. 2 Pääpalkintoa ja 4 Vuoden Albumia), ollen
näin eniten palkintoja saanut artisti.
Alaryhmät:
Super Junior D&E Donghae & Eunhyuk.
Super Junior M(mandopop eli mandriinikiinaksi laulava ryhmä) Leeteuk,Siwon,Sungmin,Eunhyuk,Donghae,Kyuhyun,Henry,Zhoumi,Ryeowook ja Hankyung.
Super Junior T (Trot) Heechul,Shindong,Sungmin,Eunhyuk ja Kangin.
Super Junior K.R.Y Kyuhyun,Ryeowook ja Yesung.
Super Junior H (Happy) Shindong,Sungmin,Leeteuk,Kangin,Yesung ja Eunhyuk.
Kim Jongwoon ( 김종운 ),tunnetummin Yesung,on SuJun päälaulaja.
Hän syntyi Etelä-Koreassa, 24.elokuuta 1984.
Lee Sungmin,tutummin vain Sungmin,on Etelä-Korealainen laulaja ja näytteliä. Hän on syntynyt 1.tammikuuta 1986.
Choi Siwon,eli Siwon, on Korean toisiksi suurimman supermarket yhtymän ainut poika joka on syntynyt 7.huhtikuuta 1987.
Shin Dong Hee (신동희) joka on syntynyt syyskuun 28. 1985, räppää bändiddä,hän on hyvä tanssija ja on juontajana monissa TV-ohjelmissa.
Kim Ryeowook ( 김려욱 ),tutummin vai Ryeowook, syntyi kesäkuun 21. vuonna 1987. Hän pelkää koiria.
Park Jeong-Su, yleisemmin Leeteuk,on laulaja-lauluntekijä,näyttelijä ja SuJun leader. Hän on syntynyt 1.heinäkuuta 1983. Hänellä on bändissä ylivoimaisesti eniten lempinimiä joita on mm. Teukie,Angel without Wings ja Peter Pan.
Cho Kyu-Hyun,tutummin Kyuhyun,on laulaja ja näyttelijä. Kyuhyun liittyi ryhmään vuonna 2006. Hänen juhlapäivänsä on 3.helmikuuta 1988.
Kim Ki-bum,yleisemmin Kibum, on laulaja ja näyttelijä. Hän jättäytyi Super Juniorin varsinaisista aktiviteeteista Sorry Sorryn aikana (2009) ja keskittyy parhaillaan näyttelemiseen. Hän on syntynyt 21.syyskuuta 1987.
Kim Youngwoon,tutummin Kangin,on laulaja ja näyttelijä. Hän on syntynyt 17.tammikuuta 1985. Kangin kuvaa fyysistä voimaa,jota häneltä kyllä löytyy.
Henry Lau,on kiinalais-kanadalainen Super Junior M maknae. Hän osaa soittaa viulua ja puhuu monia kieliä. Hän on syntynyt 11.marraskuuta 1989.
Kim Heechul(김희철 ), syntyi 10. heinäkuuta 1983. Hänellä on monta lempinimeä joita ovat mm. Heenim ja Cinderella.
Lee Hyukjae ( 이혁재 ), yleisimmin Eunhyuk, syntyi 4. huhtikuuta vuonna 1996.Hän pelkää ötököitä ja käärmeitä. Taiteilija nimessä Eun tarkoittaa hopeaa.
Lee Donghae (이동해), taiteilija nimeltään pelkkä Donghae, joka tarkoittaa itäistä merta. Syntynyt hän on 15. lokakuuta 1986.
Zhou Mi on kiinalainen,Super Junior M johtaja. Hän opettaa mandariinikiinaa muille SuJu M jäsenille. Hän on syntynyt 19.huhtikuuta 1986.
Han Geng (Chinese: 韩庚, Kor: 한경),joka Koreassa tunnetaan nimellä Hankyung,on laulaja ja näyttelijä. Hän on syntynyt 9.helmikuuta 1984.
Tässä vielä mmutama biisi
Heidän debyyttinsä vuodelta 2005 TWINS
Super Junior d&e Growing Pains
Super Junior T Rokkugo
Super Junior H Pajama Party
Super Junior M Perfection
Super Junior K.R.Y Fly
*Tämä postaus on toteutettu molempien kirjoittajien yhteistyössä :)